Tutustuin itse ensimmäisen kerran CBD-nimiseen raaka-aineeseen syksyllä 2019. Eräs Luxemburgissa asuva suomalainen otti yhteyttä ja ehdotti yhdessä CBD-juomayhtiön perustamista. Ajattelin, ettei minulla ole mitään annettavaa tai kiinnostusta olla mukana kannabisbisneksessä, mutta kaveri sai vakuuttettua minut 45 minuutin puhelun aikana aiheesta ja sovittiin tapaaminen. Näin syntyi Pohjoismaiden ensimmäinen CBD-juomayhtiö YSUB — eli englanninkielinen sana “busy”, mutta takaperin. Ajatuksena oli luoda maailmaan kokonaan uusi zen-juoma -kategoria, ikään kuin vastavetona Red Bullille. Juoma, joka rauhoittaa kehon ja mielen sekä parantaa unen laatua.
YSUB oli aikaansa edellä, sillä CBD:llä ei ollut Suomessa ravintolisälupaa, eli tuote oli käytännössä laiton. Aikaa on kulunut tuosta, mutta lainsäädäntö junnaa ravintolisäluvan osalta edelleen. Suomi toimii parhaillaan EU-tuomiostuimen päätöstä vastaan; CBD:llä ei ole todettuja haittoja terveydelle — päinvastoin. Euroopassa on CBD:n käyttäjiä enemmän kuin Saksassa on asukkaita.
Jouduimme YSUB´n kanssa ajamaan hyvin alkaneen toiminnan alas ja myymään konseptin Keski-Eurooppaan. Tänä päivänä esim. UK:ssa CBD-juomat ovat täysin arkipäivää ja löytyvät niin Sainsburyn valikoimista, kun TV-mainoksista, ja tuotteet saa kotiinkuljetettuna kotiovelle.
Kuitenkin, itse raaka-aine jäi pysyvästi elämääni: parantamaan keskitymiskykyä sekä unen laatua, mutta myös auttamaan erilaisissa iho-ongelmissa. CBD on ollut laillinen kosmetiikan raaka-aine vuodesta 2021. Nykyisin suihkautan parranajon jälkeen cbd-kasvovettämme iholle ja se tekee ihosta pehmeän ja parantaa esimerkiksi ajon yhteydessä tulleet haavat nopeasti. CBD on huikea raaka-aine ja tulemme tiimin kanssa kehittämään markkinoille taatusti kymmeniä uusia tuotteita eri kategorioihin lähivuosina.
—
Juha-Petteri Kukkonen
Chief Executive Officer, Co-Founder
0 kommenttia